Tikanojan taidekodissa esillä olevan Sielun silmä –näyttelyn yhteydessä pidetään kuraattorinkierros 7.12. ja keskustelutilaisuus 14.12.
Näyttelyn kuratoinut taiteen- ja uskonnontutkija, FT Nina Kokkinen esittelee näyttelyä ja sen taustalla olevaa tutkimusta kuraattorinkierroksella lauantaina 7.12. klo 13.
Keskustelutilaisuus “Salattu, piilotettu, näkymätön? Keskustelua esoteerisuuden taide- ja kulttuurihistoriasta” pidetään lauantaina 14.12. klo 13. Esoteerisuus ja okkultismi ovat vaikuttaneet oleellisella tavalla länsimaiseen moderniin kulttuuriin ja taiteeseen. Tilaisuudessa valotetaan aihetta, josta historian- ja kulttuurintutkimuksessa on aikaisemmin paljolti vaiettu.
Keskusteluun osallistuu kuraattori Nina Kokkisen lisäksi tutkijoita monitieteisestä Uuden etsijät -hankkeesta, joka luotaa suomalaisen esoteerisuuden kulttuurihistoriaa 1880-luvulta 1940-luvulle. Keskustelua vetää tutkimushankkeen johtaja, FT Maarit Leskelä-Kärki (kulttuurihistoria, Turun yliopisto) ja siihen osallistuvat FT Marja Lahelma (taidehistoria, Helsingin yliopisto), FT Tiina Mahlamäki (uskontotiede, Turun yliopisto) ja FM Pekka Pitkälä (kulttuurihistoria, Turun yliopisto).
Tilaisuuksiin voi osallistua museon sisäänpääsymaksulla tai Museokortilla.
Sielun silmä –näyttely valottaa tunnettujen suomalaistaiteilijoiden ja heidän teostensa yhteyksiä selvänäköisyyteen erityisesti vuosisadan vaihteen taiteessa. Näyttely on tehty yhteistyössä Gallen-Kallelan museon kanssa ja se on esillä 19.1.2020 saakka.
Tikanojan taidekoti on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 10-17, maanantaisin taidekoti on suljettu.