Sävyjä 1920-luvun paletilta-näyttely aukea Tikanojan taidekotiin 16.9.

Sävyjä 1920-luvun paletilta – teoksia Tikanojan taidekokoelmasta 16.9.2022-19.11.2023

 

Tikanojan taidekodin ensimmäisessä kerroksessa avautuu omasta kokoelmasta koottu näyttely Sävyjä 1920-luvun paletilta. Näyttely tutustuttaa valittujen teosten kautta aikakauden väri-ilmaisuun.

Kuvataiteessamme kymmenluvulla suosiota saaneiden maanläheisten värienkäyttö jatkui 1920-luvulla. Murretut värit miellettiin ”suomalaisiksi”. Frithjof Tikanojan kokoelmassa oli monia ajalleen tyypillisiä, mutta myös väri-ilmaisunsa puolesta poikkeuksellisia teoksia. Aikalaisia puhuttivat kansainvälisiä vaikutteita saaneen Eemu Myntin teosten värit. William Lönnbergin Silittäjä-teos, jonka kriitikko Edvard Richter kirjoitti edustavan harvinaista “oikeaa värikulttuuria”, toimii niin ikään esimerkkinä näyttelyn kirkkaammasta väripaletista.

Vuosikymmentä luonnehtii kaupungistuminen, mutta yhteys maaseutuun säilyi vahvana. Sisällissodan jälkeen pyrittiin luomaan kansallista yhtenäisyyttä, mikä osaltaan vahvisti kiinnostusta talonpoikaisuuteen, kotiseutuun ja kansanomaiseen kulttuuriin. Taiteilijat tulivat tallentaneeksi kuviinsa välähdyksiä aikakaudesta: kaupungista ja maaseudusta, arjesta ja sunnuntaista. Tyko Sallisen rytmikkäästä Lauantai-illan poljennosta siirrytään Werner Åströmin ja Alvar Cawénin pyhäpäivän rauhaa henkiviin teoksiin. Muita näyttelyn taiteilijoita ovat mm. Wäinö Aaltonen, Matti Annala, Arvi Mäenpää, Jalmari Ruokokoski ja Ilmari Vuori.