Karl Hedman

Karl Hedman

 

Karl Gustaf Wilhelm Hedman (1864-1931) oli vaasalaissyntyinen lääkäri sekä taiteen ja antiikkiesineiden keräilijä. Hedman opiskeli historiaa ja lääketiedettä Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa Helsingissä. Hän valmistui lääkäriksi vuonna 1895 ja palasi sen jälkeen kotikaupunkiinsa, jossa toimi kaupunginlääkärinä vuoteen 1929 asti.

Hedman aloitti antiikkiesineiden keräilyn jo varhain. Kerrotaan, että muistoksi saatu sukulaismiehen siluettikuva sai nuoren Hedmanin innostumaan antiikin keräilystä ja sukututkimuksesta. Taidetta Hedman keräsi erilaisten välikäsien ja neuvonantajien kautta, joista merkittävin oli helsinkiläinen taidekauppias Gösta Stenman.

Hedman liittyi Pohjanmaan historiallisen museon yhdistykseen ja vaikutti keskeisesti museon toimintaan 1890-luvulta alkaen. Hedman avioitui Elin Hasselblattin (1877-1943) kanssa 1897. Lapsettomaksi jäänyt pariskunta keräsi merkittävän taide- ja antiikkikokoelman, jonka he lahjoittivat perustamalleen Hedmanin säätiölle 1931. Vaasan kaupunki sai hallintaansa nämä esineet ja taideteokset vuonna 1998.

Museon päätoimipisteen ylimmäistä kerrosta kutsutaan Hedmanin kerrokseksi. Kun Vaasan kaupunki 1920-luvulla rakennutti uuden museorakennuksen Marianpuistoon, Karl ja Elin Hedman saivat käyttöönsä rakennuksen ylimmän kerroksen kotina ja oman kokoelmansa sijoituspaikkana. Samassa kerroksessa Karl Hedmanilla oli lyhyen ajan myös lääkärin vastaanottonsa.k