Kuntsin modernin taiteen museon historia
Kuntsin modernin taiteen museo on nimetty konsuli Simo Kuntsin (1913–1984) mukaan. Kuntsin säätiön taidekokoelma on yksi merkittävistä suomalaisista nykytaiteen kokoelmista.
Kuntsille oli tärkeää ajankohtaisen taiteen tunnetuksi tekeminen ja hän haaveilikin modernin taiteen museon perustamisesta Suomeen. Kuntsi perusti vuonna 1970 nimeään kantavan säätiön, jolle hän lahjoitti kasvavan 121 teoksen kokoelmansa. Samana vuonna osa kokoelmasta pääsi julkisesti esille Vaasan kauppaoppilaitoksen tiloihin.
Vaasan kaupunginvaltuusto päätti vuonna 2000, että Vaasan sisäsatamassa sijaitseva entinen Tullipakkahuone kunnostetaan modernin taiteen museoksi. Rakentaminen aloitettiin vuonna 2004 ja yleisölle Kuntsin modernin taiteen museo avattiin helmikuussa 2007. Tällöin toteutui Kuntsin säätiön ja Vaasan kaupungin vuonna 1970 solmima sopimus taidekokoelman pysyvästä esittelystä Vaasassa.
Vuonna 2007 Lars Swanljung talletti nykytaiteen kokoelmansa Kuntsin säätiölle. Näin kahden merkittävän taiteenkerääjän kokoelmat saivat kodin Kuntsin modernin taiteen museosta. Museoon talletettuja kokoelmia ja muuta nykytaidetta esitellään erilaisissa vaihtuvissa näyttelyissä.
Tullipakkahuone
Vuonna 1879 käyttöönotetun Tullipakkahuoneen on suunnitellut arkkitehti Ernst Theodor Granstedt. Tyyliltään uusrenessanssia edustavaa rakennusta laajennettiin kaupunginarkkitehti Carl Schoultzin suunnitelmien pohjalta vuonna 1925. Yläkertaan rakennettiin 1950-luvulla toimistotilat.
Muutostyöt 2007 avatuksi Kuntsin modernintaiteen museoksi suunnitteli arkkitehti Timo Viitala virkatyönä.
Tullipakkahuoneen tiloissa on toiminut 1990-2000-luvuilla mm. Nandor Mikolan akvarellimuseo sekä tulli.