Esillä nyt

Kokoelma Swanljung – sydämen äänellä

25.2.–20.8.2023

Hammaslääkäri Lars Swanljung (1944–2022) keräsi mittavan nykytaiteen kokoelman, jonka hän lahjoitti synnyinkaupunkiinsa Vaasaan vuonna 2018.

Swanljungin intohimo kuvataiteisiin syttyi 1980-luvun lopulla. Ensimmäiset hankinnat olivat amerikkalaista pop-taidetta, joka sai seurakseen pohjoismaisten nykytaiteilijoiden teoksia. Lukumäärällisesti kokoelma painottuu suomalaiseen taiteeseen.

Taiteen keräilijänä Lars Swanljungia kuvaa systemaattisuus ja avarakatseisuus. Häntä viehätti erityisesti vähäeleinen, minimalistinen ja käsitteellinen taide, mutta kokoelman teoksista löytyy myös huumoria, herkkyyttä ja räväkkyyttä. Swanljung ei tyytynyt hankkimaan ainoastaan sitä mistä piti, vaan haastoi itseään. Asemansa vakiinnuttaneiden ja oman ikäpolvensa taiteilijoiden lisäksi hän suuntasi katseensa nuoriin lupauksiin. Viime kädessä hankintoja ohjasi vahva intuitio. Swanljungilta kysyttiin usein neuvoa taiteen ostamiseen. Hänen neuvonsa oli: kuuntele sydämesi ääntä.

Kokoelma Swanljung sisältää yli 900 teosta noin 400 taiteilijalta. Näyttelyyn on nostettu valikoima kokoelman tunnettuja helmiä, vähemmän esillä olleita teoksia sekä uusimpia, ennen näkemättömiä hankintoja. Näyttely painottuu suomalaiseen taiteeseen 1980-luvulta lähtien, mutta mukana on muutamia nostoja ulkomaisilta taiteilijoilta.

Näyttelyssä on teoksia mm. seuraavilta taiteilijoilta: Josef Albers, Kari Cavén, Carolus Enckell, Kristaps Gelzis, Jorma Hautala, Aaron Heino, Pasi Karjula, Pertti Kekarainen, Tiina Ketara, Jukka Korkeila, Lauri Laine, Marika Mäkelä, Jussi Niva, Paula Ollikainen, Jyrki Parantainen, Mari Rantanen, Silja Rantanen, Anne Tompuri, Marianna Uutinen, Marko Vuokola, Hannu Väisänen.

 

Teoskuva: Silja Rantanen: Huoletta, 1987, öljy kankaalle. Kuva: Seppo Hilpo.