Esiintyjät:
Kitarayhtye Kääk! ja selloyhtye SelloTornado
Konsertti kestää tunnin ja sisältyy museon sisäänpääsymaksuun
Kitarayhtye Kääk! on Keski-Helsingin musiikkiopiston oppilaista koostuva yhtye, joka on toiminut eri kokoisina ja näköisinä kokoonpanoina v. 1997 lähtien. Yhtye on esiintynyt kotimaan lisäksi Euroopan nuorisomusiikkifestivaaleilla Itävallassa, Italiassa, Espanjassa ja Hollannissa. Yhtyettä johtaa Jukka Särkkä, joka on myös sovittanut yhtyeen ohjelmiston.
SelloTornado on esiintynyt jo usean vuoden ajan säännöllisesti eri tilaisuuksissa Suomessa ja vieraillut mm. Virossa. Yhtye koostuu Keski-Helsingin musiikkiopiston oppilaista ja siihen kuuluu säännöllisesti 15 sellistiä. Yhtyeen laaja ohjelmisto sisältää klassisesta musiikista rock-musiikin sovituksiin. SelloTornado on edustanut opistoaan eri yhteyksissä ja se toimii myös sellokvartettien muodossa. Yhtyeen perusti Helli Seppä ja sitä johtaa nykyään sellonsoiton lehtori Markus Hallikainen.