Kuntsin modernin taiteen museo, Pohjanmaan museo ja Tikanojan taidekoti osallistuvat kansainväliseen Slow Art Day –tapahtumaan lauantaina 6.4. Päivän tavoitteena on innostaa ihmisiä taiteen hitaaseen katsomiseen.
Vaasan kaupungin museoiden museopedagogin Aino Koivukarin mukaan katsoja viettää yleensä aikaa taiteen äärellä keskimäärin vain 15-30 sekuntia per teos.
– Hitaan katsomisen päivänä on tarkoitus katsella taidetta rauhassa ja määrällisesti vähemmän, mutta kestoltaan kauemmin, sekä syventyen samalla teoksiin ja niiden herättämiin tuntemuksiin, Koivukari selittää.
Vuonna 2008 alkunsa saanut Slow Art Day lainaa mottonaan Henry David Thoreau:ta: It’s not what you look at that matters, it’s what you see. Tapahtuman sivut löytyvät osoitteesta www.slowartday.com.
Anna aikaa taiteelle Kuntsin modernin taiteen museossa klo 11-17
Näyttelyistä Odysseia – matka taiteessa ja Cavén, Jylhä, Karhula, Retulainen on valittuyhteensä viisi teosta, joiden äärellä voi istua ja syventyä tarkastelemaan näkemäänsä ja kokemaansa.
– Katso kutakin teosta rauhassa 5-10 minuuttia hiljaisuudessa, ja pohdi sen herättämiä ajatuksia, Koivukari neuvoo.
Kävijät voivat jakaa kokemuksiaan klo 14 ja 16 Cafe Kuntsissa, jossa suomen- ja ruotsinkieliset oppaat ovat paikalla. Kahvilassa keskustellaan vapaamuotoisesti taiteen herättämistä ajatuksista ja hitaan katsomisen kokemuksista.
Tule rauhoittumaan taiteen äärellä Pohjanmaan museoon ja Tikanojan taidekotiin klo 10-17
Tapahtumaa vietetään Pohjanmaan museossa Hedmanin kerroksen taidesaleissa ja Tiina Laasosen Päivän kierto –näyttelyssä sekä Tikanojan taidekodissa näyttelyssä Taiteen aakkosia – teoksia Frithjof Tikanojan kokoelmasta ja Eemu Myntti –näyttelyssä, jossa on esillä Myntin muotokuvia, luonnoksia ja piirustuksia.
– Pysähdy omassa tahdissasi tarkastelemaan teoksia ja piirtämään oma versiosi näkemästäsi. Piirrä mielikuvia, tuntemuksia, kiinnostavia muotoja tai vaikka yksityiskohtia teoksista – ihan mitä haluat. Piirustusvälineet saat museoiden infoista, Koivukari vinkkaa.